Tervetuloa Sonkaan 

 

Sonka on tyypillinen järvikylä, jossa vanhempi asutus on keskittynyt järven ympärille.
Maisemallisesti kylässä on luonnonkauniita rantoja ja jääkauden jälkeisiä kivirakkoja, joista tunnetuin on Möötikkärakka, entinen Juhannuskallio.
Oitolanrantaan on kunnan myötävaikutuksella muodostunut vapaa-ajan viettokeskus, johon muunmuuassa kesäjuhlat ja joulutapahtumat keskittyvät.

Väestörekisterin mukaan vuonna 2009 Songan asukasluku oli 235.
Kylän asukasluku on hiukan noussut kylään muuttaneiden lapsiperheiden myötä. Nykyisin asukkaista kouluikäisiä on noin 10%, työikäisiä noin 50% ja eläkeläisiä noin 40%.
On kuitenkin huomattava että vapaa-ajan asutusta on alueella runsaasti, joten asukasmäärä kaksinkertaistuu kesäkuukausina.

Työpaikkoja tarjoavat Palosalmen Metsätyömieskoti, Palvelukoti Riekonlento ja osa-aikaisesti kylän yrittäjät.
Pääosin työikäinen väestö käy työssä Rovaniemellä ja muulla lähiseudulla.

Songan kylä on toiminnallisesti erittäin vireä.
Toimivia seuroja on viisi.

  • Songan Maa- ja Kotitalousseura
  • Urheiluseura Songan Seita
  • Songan Kalastuskunta
  • Metsästyseura Sonka Palon Erä
  • Sonka Napapiirin Kyläyhdistys ry.

    Kaikki seurat järjestävät toimintaa sekä yhdessä että erikseen.
    Tapahtumat keskittyvät Kylätalolle, kesäisin myös Oitolanrantaan.
    Lisäksi kylässä toimii erittäin vireä Tervakööri-näytelmäryhmä ja Eurooppa tutuksi -kerho sekä Seniorijumppa
  •   



     

     Sonka tiedottaa:
    - Kyläkalenteri on saatavilla kylätalolta hintaan 6€.



      
        
         Näytä suurempi kartta

     

    © Songan kyläyhdistys WAF-Solutions 2009